Blogini sisältää pieniä löytöjä joita olen tehnyt netissä liikkuessani. Laadukkaat, esteettiset ja hyvin toimivat tuotteet saavat minut ilahtumaan ja moni sellainen on päässyt myös tänne.
tiistai 29. lokakuuta 2013
Banaanikakku
150 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
2 ½ banaania
½ dl vahvaa kahvia
paljon… no siis oman maun mukaan tummasuklaarouhetta
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
tiistai 6. elokuuta 2013
tiistai 30. huhtikuuta 2013
lauantai 20. huhtikuuta 2013
perjantai 12. huhtikuuta 2013
torstai 7. maaliskuuta 2013
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Santerin raakasuklaakakkua vadelmakastikkeen kera
Santeri tekee suklaakakkua, jota voi syödä hyvällä omallatunnolla useammankin palan. Resepti on maidoton ja gluteeniton, mutta kakku maistuu silti aivan syntisen hyvälle.
Kakku on kuitenkin parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä.
Hyytymiseen on hyvä varata ainakin pari tuntia. Kakku on kuitenkin parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä.
Raakasuklaakakkua ja vadelmakastikettaPohja
2,5 dl saksanpähkinöitä
2,5 dl kuivattuja viikunoita (liota pari tuntia)
¼ tl himalajansuolaa
Täyte
2,5 dl cashewpähkinöitä (liota yön yli)
0,5 dl vettä
1,5 dl hunajaa
0,5 dl kookosöljyä
0,5 dl kaakaovoita
0,5 dl raakakaakaojauhetta
¼ tl himalajansuolaa
Kastike
200 g pakastevadelmia
1 rkl hunajaa
¼ tl cayennepippuria
Aloita kastikkeesta. Sulata ainekset kattilassa ja aja hienoksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Siivilöi ja ota sivuun ylijäänyt massa.
Mittaa pohjan ainekset tehosekoittimen kulhoon, aja tasaiseksi massaksi ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Levitä pohjan päälle kastikkeesta ylijäänyt vadelmamassa.
Sulata kookosöljy, hunaja ja kaakaovoi vesihauteessa. Kaada sulat ainekset tehosekoittimen kulhoon ja lisää loput ainekset. Sekoita tasaiseksi massaksi ja levitä tasaisesti pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia.
Tarjoile viileä suklaakakku lämpimän vadelmakastikkeen kanssa ja nauti täysin rinnoin syntisestä herkusta, joka on ihan liian hyvää ollakseen totta!
perjantai 25. tammikuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)